MARC 21 Maakoodit

Päivitetty viimeksi 22.2.2008.



Johdanto ja käyttöohjeita

Maille/valtioille ja autonomisille alueille annetut maakoodit ovat kaksi- tai kolmikirjaimisia koodeja ja perustuvat Library of Congressin listaan MARC Code List for Countries.

Kun kiinteämittaisissa kentissä käytetään kaksikirjaimisia koodeja, viimeinen eli kolmas merkkipaikka jätetään tyhjäksi.

Luettelo sisältää koodin, maan/valtion tai alueen suomen- ja englanninkielisen nimen, ja joissakin tapauksissa myös lyhyen käyttöohjeen. Listalla ovat mukana myös aiemmin käytössä olleet koodit (hakasulkeissa, ja huomautuksella "VANHENTUNUT!") ja niiden kohdalla annetaan ohje mitä koodeja pitää käyttää niiden sijasta.

Koodit ovat selattavissa sekä koodin että suomenkielisen maan nimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Ks. myös erikoiskoodit.

Vanhan aineiston (retrospektiivisessä) luetteloinnissa maakoodit annetaan nykyisten maa ja aluerajojen mukaisesti. Paikka, joka on historiansa aikana kuulunut useisiin valtioihin, koodataan nykyisen valtion mukaan.

Kun bibliografisessa kuvailussa maa on merkitty kysymysmerkin kera, sitä vastaava maakoodi merkitään huolimatta epävarmuudesta.

Maakoodeja käytetään seuraavissa kentissä/osakentissä:

Bibliografinen formaatti:

Auktoriteettiformaatti:

Varastotietojen formaatti:

Sivun alkuun